Holvi

Uuden ajan pankille uuden ajan toimisto – entiseen mielisairaalaan

Lapinlahden Sairaala on vuonna 1841 Suomen ensimmäiseksi laitosmaiseksi sairaalaksi valmistunut rakennus. Rakennus on ollut vuodesta 2008 lähtien vajaakäytöllä, kun sairaalatoiminta päättyi siellä. Nyt kiinteistö on kuitenkin heräämässä eloon ja Helsingin kaupunkikin on parasta aikaa korjaamassa sairaalan rapistunutta julkisivua.

Holvi on vuonna 2011 Helsingissä perustettu uudenlainen maksulaitos. Se tarjoaa perinteisen pankkimaailman käyttäjälähtöisellä suunnittelullaan haastavan uudenlaisen yritystilin, jonka avulla pystyt hoitamaan yrityksesi talousasiat kätevästi yhdessä ja samassa palvelussa. Espanjalainen pankkijätti BBVA otti Holvin suojiinsa maaliskuussa 2016 ostaen koko osakekannan.

Rakennus Finrem remontoi huonoon kuntoon päässeet tilat – lopputuloksena uusi koti Makers & Doers -porukalle.

"Finrem hoiti homman luvatusti - budjetissa ja ajallaan; lopputuloksesta tuli vähintään odotusten mukainen. Projekti ei olisi voinut helpommin mennä."

- Mikko Teerenhovi, arkkitehti, Head of Product & Design @ Holvi

Lisää Referenssejä

Edellinen Referenssi

Kanta-Sarvis

Käyttötarkoitusmuutos Peruskorjaus

Seuraava Referenssi

Suurlähettilään residenssi

Peruskorjaus